Kokemuksia

100 Solutions Oy on keskittynyt etenkin B2B-yrityksiin rakentamisen, teollisuuden ja IT-palveluiden alalla, mutta asiakkaita on myös B2C-liiketoiminnan puolelta.

Olemme pilottiprojektiin erittäin tyytyväisiä

Molok Oy on tehnyt ympäristövastuullista työtä jo 90-luvulta alkaen eli yli 30 vuoden ajan. Meille on tärkeää se, että yhteistyökumppaneillamme on asiantuntemusta, teknistä ammattitaitoa sekä kykyä toimia Molok brändin ja arvojen mukaisesti.

Teimme 100 Solutions Oy:n kanssa pilottiprojektin ja olemme siihen erittäin tyytyväisiä. Myös asiakkailtamme saimme projektin aikana positiivista palautetta.
Yhteistyömme on ollut selkeää ja eteni sujuvasti yhteisymmärryksessä. Viikoittainen raportointi piti meidät ajan tasalla asioiden etenemisestä. Projektin aikana saimme myös toimintaamme tukevaa kohderyhmänäkemystä.

Voimme lämpimästi suositella 100 Solutions Oy:n palveluita yrityksille, jotka haluavat luotettavan ja ketterän yhteistyökumppanin.
Teemu Lampinen, Kotimaan myyntipäällikkö, Molok Oy
SOL Kiinteistöpalveluiden alueellinen tunnettuus parani yhteistyön myötä huomattavasti

100 Solutions auttoi meitä kartoittamaan potentiaalisia asiakkaita, mikä helpottaa myyntityön kohdistamista. 100 Solutions kävi alueelliset asiakkaat ripeästi läpi, ja tuotettu materiaali oli laadukasta. Kerätyn asiakastiedon jatkotyöstäminen on ollut helppoa, ja olemme pystyneet kohdistamaan resurssimme tehokkaasti. 100 Solutions hoiti samalla otteella myös asiakaskohtaamisia sekä asiakkaan tiloissa että etätapaamisissa.  

Yhteistyön myötä havaitsimme myyntiprosessissamme kehitystarpeita, ja pystymme nyt kehittämään prosessejamme ja järjestelmiämme entistä toimivammiksi. Mielestäni yhteistyö sujui todella hyvin, ja SOL Kiinteistöpalveluiden alueellinen tunnettuus parani huomattavasti.

Käytetyt palvelut: Prospektointi, buukkaus, CRM-kirjaukset ja asiakastapaamiset sekä muita myyntiä tukevia tehtäviä
Lue lisää
Jaska Mertaharju, Palvelujohtaja, SOL Kiinteistöpalvelut Oy
Palaveriin on ollut hyvä mennä, kun aihe on hienosti alustettu

Yhteistyön 100 Solutionsin kanssa on auttanut meitä luomaan uusia asiakkuuksia. Palaverien sopiminen edustajamme kalenteriin sujui ammattimaisesti ja helposti, ja tapaamisiin on ollut helppo mennä, kun aihe on ollut hienosti alustettu. Samalla meille vapautui resurssia, kun yksi vaihe kampanjan myyntiprosessissa jäi itseltämme pois. 

Yhteistyömme on sujunut hienosti, ja voin suositella palvelua myös muille!
Lue lisää
Samu Pellikka, asiakkuuspäällikkö, Tutkimustalo Servitium Oy
Raportointi oli erinomaisen selkeää ja täsmällistä

Katja Rasi toteutti meille Markkinatutkimuksen, joka hahmotti yritysten pilvipalvelumyönteisyyttä, käytettyjen pilvipalveluiden tyyppejä sekä markkinoilla vielä olevaa kasvupotentiaalia. Lisäksi tutkimuksella selvitettiin mitä pilvipalveluiden ominaisuuksia yrityksissä arvostetaan ja mitä pidetään haastavina. Markkinatutkimuksessa haastateltiin tilaajan ja yhteistyökumppaneiden asiakkaita.

Katjan ote markkinatutkimuksen tekoon oli joustava, energinen ja asiantunteva. Ammattimaisen tekemisen lisäksi hankeen raportointi oli erinomaisen selkeää ja täsmällistä. Yhteistyö hänen kanssaan oli helppoa ja sujuvaa. Hän sopeutti tekemistään toimeksiantajan toivomusten mukaisesti ja on tämän tyyppisessä vaativassa haastateltavien kontaktoinnissa sosiaalisesti poikkeuksellisen lahjakas. Voin lämpimästi suositella häntä markkinatutkimuksiin, jossa tarvitaan kykyä ottaa yhteyttä asiakkaisiin samalla saaden kattavaa ja hyödyllistä tietoa yrityksen myynnin ja markkinoinnin kasvattamiseen.

Tutustu Markkinatutkimuksen yhteenvetoon Advance IT Solution Oy:n kotisivuilla.
Lue lisää
Toimitusjohtaja Timo Peltonen, Advance IT Solution Oy
Markkinatutkimus
Joustava yhteistyö ja huipputulokset hetkessä

100 Solutions Oy:n toiminta on joustavaa, täsmällistä ja tuloksellista. Projektin alussa meillä oli ajatus 20 tapaamisen buukkauksesta. Kalenterimme täyttyivät tehokkaasti ja totesimme työn olevan ammattimaista. Annoimmekin 100 Solutions Oy:lle vapaat kädet sopia lisää tapaamisia. Muutamassa viikossa saimme kaiken kaikkiaan lähes 70 tapaamista julkiselta ja yksityiseltä sektorilta.

Palvelu toteutettiin avaimet käteen -periaatteella, joten siirryimme sujuvasti asiakkaan kanssa myyntiprosessiin ensimmäisen Teams-palaverin aikana. Kaikki kohtaamamme asiakkaat ovat saaneet buukkauksen yhteydessä kattavasti tietoa palvelustamme. Lisäksi kävijämäärät verkkosivuillamme ja sieltä generoituneet tarjouspyynnöt ovat lisääntyneet huomattavasti. Tuottavan yhteistyömme aikana meille on muodostunut noin 6 M€ vuosittainen liidikanta.

100 Solutions Oy:n laaja kaupallinen ja vesihuolto-osaaminen antoi myös merkittävän panoksen yrityksemme liiketoiminnan kehittämiseen sekä asiakasymmärryksen hahmottamiseen.

Voin lämpimästi suositella 100 Solutions Oy:tä uusasiakashankinta- ja palvelumuotoilutarpeisiin.
Lue lisää
Toimitusjohtaja Antti Hukkanen, Quattro Lining Oy
Buukkaus, myynti, myynnin kehittäminen

Ota yhteyttä

crosschevron-down